Tiesitkö, että Minna Canth, Mika Waltari ja Joel Lehtonen kirjoittivat satuja? Nämä kotimaisen kirjallisuuden suuret nimet tunnetaan paremmin romaaneistaan ja näytelmistään, mutta heidän tuotantoonsa kuuluu myös tarinoita, jotka ovat jääneet kirjallisuushistorian katveeseen.
Satu-Suomi: Suomalaisia sadunkertojia sukeltaa kirjojen lisäksi myös sanoma- ja lastenlehdissä julkaistuun satukirjallisuuteen. Niklas Bengtsson osoittaa, että sadut ovat olleet politiikkaa, kauhua, yhteiskuntakritiikkiä ja jopa varhaista tieteiskirjallisuutta. Taidesatujen ohella Bengtsson valottaa kansansatuja muokanneiden kirjailijoiden työtä sekä satulyriikan ja -draaman kadotettua perinnettä.
Teos tarjoaa tuoreita näkökulmia tuttuihin klassikoihin ja nostaa esiin unohdettuja kirjailijoita, joiden panos satukulttuurissamme on yllättävä. Oivaltava tietokirja avartaa merkittävällä tavalla käsitystämme suomalaisen kirjallisuuden historiasta.
ISBN: 978-952-83-0099-1
Osta kirja: Adlibris
Ote kirjasta:
NELMA SIBELIUS
Monivaiheisten seikkailusatujen luoja Nelma Sibelius (1878–1970) oli viimeinen merkittävä perinteisen ihmesadun taitaja ennen sadun modernismia. Kirjailijan loihtimat muodonmuutokset ja mielikuvitusolennot ovat nykylukijoillekin tuttuja erityisesti Rudolf Koivun tuotantoa esittelevästä teoksesta.Nelma Sibelius oli Swanin sisarusparven kuopus, ristimänimeltään Kaino Ihannelma Swan, jota myös Nemmaksi kutsuttiin. Erikoinen nimi oli fennomaani-isän, C. G. Swanin keksimä kuten muidenkin sisarusten nimet: Helmi Siveä, Aino Ilotar, Saimi Pia, Elli Ainamo, Toini Vellamo, Lyyli Armias, Anni Emilia ja Ilma. Kulttuurikodin satukirjastoon kuului ainakin Tyko Hagmanin satuja, Peter Christen Asbjørnsenin ja Jørgen Moen norjalaisia kansansatuja, H. C. Andersenin ja Topeliuksen satukokoelmat ja Tuhannen ja yhden yön tarinat, mitkä lienevät pohjustaneet Kaino Ihannelman ryhtymistä satukirjailijaksi.
Yhdessä sisarensa Anni Swanin kanssa Kaino Ihannelma teki ainakin vuosina 1889–1890 käsin kirjoitettua lehteä nimeltä Lasten Ystävä. Anni kirjoitti siihen opettavaisia tarinoita. Lehdessä oli myös jatkokertomuksia, historiallisia artikkeleita, runoja, kuva-arvoituksia ja piirroksia, joiden on arveltu olleen Kaino Ihannelman tekemiä. Sisarukset toteuttivat pienen lehden lyijy- ja mustekynillä. Kooltaan se oli hyvin pieni, koska tyttöjen lapsuudessa paperia ei riittänyt tuhlattavaksi. Riitta Konttisen mukaan Lasten Ystävän nimi viittasi mahdollisesti K. J. Gummeruksen Kyläkirjaston Kuvalehden liitteen Lasten Kuvalehden nimeen. Tämä lastenlehti tuli Swaneille samoin kuin Tilhi-niminen lastenlehti.
Kirjailijanuransa Sibelius aloitti verrattain myöhään, lähes 60-vuotiaana, jolloin takana oli avioliitto professori Christian Sibeliuksen (1869–1922) kanssa ja ansiotyö piirustuksen opettajana. Nelma Sibeliuksen lanko, viulistin urasta aluksi haaveillut Jean Sibelius lienee inspiroinut Satu harppumestarin viulusta -kokoelman (1945) nimisadun syntyä.
Nelma Sibeliuksen varsinainen tuotanto koostuu kahdeksasta satukokoelmasta ja yhdestä tyttökirjasta, mutta hän toimi myös kääntäjänä ja lastenlehtiaktiviina. Käännösura alkoi vuonna 1941 E. de Pressensén Pikku äiti -teoksella, jonka Sibelius käänsi yhdessä Lucina Hagmanin kanssa. Omia suomennoksia kertyi kuusi kappaletta vuosina 1941–1953. Sibeliuksen ansiosta suomalaislukijat saivat tutustua niin Gunvor Fossumin, Charlotte Tuckerin eli A.L.O.E.-nimimerkkiä käyttäneen uskonnollisen lastenkirjailijan kuin Elsa Carlssoninkin teoksiin.
Sisaren varjossa?
Esikoissatukokoelma Taikakuvastin ilmestyi vuonna 1937 ja siitä otettiin yhteensä kolme painosta. Yksittäisiä satuja oli syntynyt tosin jo aiemminkin. Aikalaiskritiikki otti hänet ilolla vastaan. Uuden Suomen kriitikko Arvid Lydecken korosti muun muassa Sibeliuksen luonnetta pitkän sadun taitajana. Sibeliuksen esikoiskirjasta hän kirjoitti 19.12.1937:Yllättävän reippaasti tekijä vaeltaa satujen mailla, kuin kotonaan ikään, ja kuuntelee sammakoiden, kalojen, jopa tuulienkin puheita. Hän vakuuttaa ja hän virkistää, hän ei milloinkaan vaivu tunteelliseksi tai herpaannu hempeäksi, hän on mainio sadunkertoja, jonka esiintymistä ilolla tervehdimme – odottaen uusia satukokoelmia!
Sibeliuksen seitsemän muuta satukirjaa ylsivät toiseen painokseen, jolloin hänen voidaan sanoa olleen erityisesti 1930-luvun lopulla sekä 1940- ja 1950-luvulla eläneiden lasten kirjailija. Ainakin viidestä hänen kirjastaan kirjoitettiin arvostelu aikuisten lehtiin. Esikoisteoksen lisäksi Arvid Lydecken laati Uuteen Suomeen arvostelut Sibeliuksen Ihmeellisistä saksista (1938) ja Tähtihelmestä (1939).
Taikakuvastimen syntyä valotettiin Anni Swanin toimittamassa Sirkassa 13/1937. Peppi-nimimerkin kirjoittamassa lastenlehtitekstissä kerrottiin, että pienen Christianin isoäiti oli ollut viikkokausia niin sairas, että hän ei kyennyt edes puhumaan. Isoäiti, johon viitattiin oikeana “satunoitana” halusi kuitenkin kertoa tyttärenpojalleen satuja. Koska hän ei voinut puhua, hän kirjoitti sadut paperille ja pyysi muita lukemaan ne Christianille. Satuja kuuntelivat aikuisetkin, joihin kuului toinen “satunoita” eli täti Swan, joka halusi, että kaikki suomalaiset tytöt ja pojat saisivat myös ne luettavikseen. Niinpä ne lopulta päätyivät kirjaan ja kirja kirjakauppaan.
