Hellät elätit on Mika Terhon proosateos, jossa kielen, ajan ja todellisuuden sirpaleista syntyy jotain uutta ja yllättävää. Teoksessa nivoutuvat yhteen menneisyys ja nykyhetki, lapsiperheen arki, runotanssiryhmä Hellien elättien tarina, taistelu unohdusta vastaan, taiteilijaelämä nukkumalähiössä ja kirjailijan yksinäinen työ. Kertoja vaeltaa Aurajoen varrella, uurastaa yövuorossa kuoleman keskellä, metsästää merkityksiä sanoista ja teoista.
ISBN: 978-952-83-0013-7
Osta kirja: Adlibris
Ote kirjasta:
Tyttö aamulla ensin eskariin ja sitten suoraan tähän tilanteeseen, jossa epäluonnollisesti yritän olla luonteva ja kuvailla ymmärrettävillä lauseilla elämän kirjoa. Kolmen vuosikymmenen toistopakko alkaa hellittää ja se nostaa kasvoilleni hymyn. Enää ei tarvitse, nyt se on ohi. En tarkalleen tiedä mikä on ohi, sillä lähipäivinä olen ollut postbeat, etsinyt sen ydintä, tehtävääni. Laula, tanssi, kasva. Mykkänä paikoillaan lihoen mies mietti elämänsä suuntaa. Hiljaa hyvä tulee. Lauseiden sekatyömiehenä hän poltti sikaria strippibaareissa silmät suljettuina. Päässäni soivat laulut, joita en ole koskaan kuullut, ja luulot, joista en ole tiennyt mitään. Hataralta pohjalta ponnistaen syöksyn lasikaton läpi kohti sukupuolta, naista, olen hetero, lainsuojaton, uhanalainen laji, ydinperhemies. Yhä ylistän ihanien perseiden yhteiskuntaa, aurinkorantaa ja voidetta iholla. Olen parantumaton, himokas ja hellä, kielenkääntäjä, vääntyneiden ihmisvartaloiden ikuistaja, pornotähti säävarauksella, karvarinta kivesvetoa kauhistelemassa, lesbojen jojo, leikkikalu, panomies, sanalla sanoen postbeat, uskomatonta menoa Nakkilan keskustassa. Timo Montonen kirjoittaa sata sivua uutta tekstiä vuorokaudessa. Itse kirjoitan sivun vuodessa ja revin sen riekaleiksi. Olen sienestäjä, joka hakkaa halkoja ja ihmettelee kun kalaa ei tule. Olen virastotalosta viran saanut virkamies. Omistan virransäästäjän, jonka laitan päälle, näin. Kirjallisuuden raunioilla hän ottaa esille nautintonsa. Se on postbeat, lukeminen ilman aivoja, teksti ilman alustaa, ilmakitara ja nakkisormet. Sieltä se taas lähestyy, Nakkila! On tekstityöläisen lounaan aika. Hellien elättien liha ja luurangot, lyyrinen svengi tässä asiaproosan aamupäivässä. Rakennan tätä palapeliä, jossa on kaksi osaa, palasta, ruumis ja mieli. Kielen ehdoilla, mielipuolisesti, hän ehdotti sukupuoliyhdyntää naisille, jotka olivat hylänneet annetut roolit ja antautuneet paneskelemaan laitapuolen kulkijoiden kanssa. Sanon sen vielä kerran tyynen rauhallisesti: Olen asiallinen ihminen.