Rakastan luisevaa vartaloasi on uusi valikoima Virginia Woolfin ainutlaatuisia kirjeitä. Teos sisältää Woolfin viestejä ystäville, perheenjäsenille ja rakastetuille 1900-luvun toiselta vuosikymmeneltä. Kirjeenvaihto avaa uusia näkymiä länsimaisen kirjallisuuden suuriin klassikkoihin kuuluvan Woolfin elämään ja tuotantoon.
Teoksen on toimittanut ja suomentanut Tuomas Kilpi.
ISBN: 978-952-83-0000-7
Osta kirja: Adlibris
Ote kirjasta:
Rakkain Leonard
Käsitellään ensin tosiasiat (sormeni ovat niin kylmät että hädin tuskin pystyn kirjoittamaan) – palaan huomenna noin kello 7, joten meillä on aikaa keskustella – mutta mitä se tarkoittaa? Et kaiketi voi ottaa lomaa, jos aiot kuitenkin varmasti erota sen päätteeksi. Joka tapauksessa, tämä osoittaa millaisen uran olet pilaamassa!
No sitten, kaikesta muusta. Minusta tuntuu että tuotan sinulle paljon tuskaa – osan aivan sattumanvaraisesti – ja siksi minun pitäisi olla sinulle niin suora kuin mahdollista, koska puolet ajasta epäilen sinun olevan sumussa, jota minä en lainkaan näe. En tietenkään pysty selittämään mitä tunnen – tässä joitain asioita jotka tulevat mieleeni. Avioliiton ilmeiset edut ovat tielläni. Sanon itselleni: Joka tapauksessa, tulet olemaan onnellinen hänen kanssaan; ja hän antaa sinulle kumppanuutta, lapsia ja kiireisen elämän – sitten sanon: Jumala paratkoon, en aio pitää avioliittoa ammattina. Kaikki jotka tietävät tästä, pitävät sitä sopivana; ja se saa minut tutkiskelemaan omia motiivejani entistä tarkemmin. Sitten tietenkin suutun joskus halusi voimakkuudesta. Mahdollisesti juutalaisuutesi tulee myös esiin tässä kohtaa. Vaikutat niin vieraalta. Ja sitten olen hirveän epävakaa. Siirryn kuumasta kylmään hetkessä, ilman mitään syytä; paitsi että uskon pelkän fyysisen ponnistelun ja uupumuksen vaikuttavan minuun. Kaikki mitä voin sanoa on, että näistä tunteista huolimatta, jotka ajavat toisiaan takaa koko päivän kun olen kanssasi, on olemassa jokin tunne joka on pysyvä ja kasvava. Haluat tietenkin tietää, saako se minut koskaan menemään kanssasi naimisiin. Kuinka voisin sanoa? Luulen että saa, koska ei näytä olevan mitään syytä miksei – mutta en tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olen puoliksi peloissani itseni vuoksi.
Minusta tuntuu joskus ettei kukaan ole koskaan jakanut tai voi jakaa jotakin – se on se asia, joka saa sinut kutsumaan minua kukkulaksi tai kallioksi. Taas, haluan kaiken – rakkautta, lapsia, seikkailuja, läheisyyttä, työtä. (Saatko mitään tolkkua tästä harhailusta? Kirjoitan vain yhden asian toisensa perään). Joten heilahtelen siitä että olen puoliksi rakastunut sinuun ja haluan sinun olevan aina kanssani ja tietävän kaiken minusta, äärimmäiseen villeyteen ja etäisyyteen. Ajattelen joskus, että jos menisin kanssasi naimisiin, voisin saada kaiken – ja sitten – onko se seksuaalinen puoli joka tulee välillemme? Kuten kerroin sinulle brutaalisti toissa päivänä, en tunne fyysistä vetovoimaa sinuun. On hetkiä – kuten silloin kun suutelit minua – jolloin olen kylmä kuin kallio. Ja silti se, että välität minusta tuolla tavalla, melkein musertaa minut. Se on niin todellista ja niin outoa.
