Menu
Oppian
  • Kustantamo
  • Yhteys
  • Kirjat
    • kaunokirjat
    • tietokirjat
    • selkokirjat
    • lastenkirjat
    • oppimateriaalit
    • sanakirjat
  • Haku
Oppian

Kovan tuulen varoitus

Posted on
Kirjan etukansi

Kovan tuulen varoitus on kertomus nuoresta Mikko Aaltosesta, jonka isä ostaa osuuden purjeveneestä. Mikko opettelee purjehtimaan perheensä kanssa. Veneily on kuitenkin vaikeaa ja kova tuuli yllättää Aaltoset. Pian perhe tarvitseekin meripelastajien apua. Mikko ei kuitenkaan halua luovuttaa. Häntä kiinnostaa veneilyn lisäksi myös 14-vuotias Doris.

ISBN: 978-951-877-866-3

Osta kirja: Adlibris

Ote kirjasta:

Sinä kesänä isä osti purjeveneen.
Olin hyvin yllättynyt,
sillä yleensä hän ei käyttänyt rahaa
mihinkään turhaan.

– Purjevene ei ole turha, isä sanoi.
– Päinvastoin: laulussakin sanotaan, että
”Kaikki paitsi purjehdus on turhaa”.

– Vai niin. Minä en ole kuullut sellaista laulua,
minä sanoin.

Oikeastaan olin innostunut ajatuksesta.
Mutta 15-vuotias poika ei innostu isän ideasta.
Tai ainakaan näytä innostuneelta.

– Osaatko sinä purjehtia? minä kysyin.

– Totta kai! Minä olin lapsena meripartiossa.
Me purjehdimme joka kesä, isä vastasi.

– Mutta eikö vene ole tosi kallis? minä ihmettelin.

Isä kertoi, että me omistamme vain puolet veneestä.
Vene oli ostettu yhdessä isän kaverin,
Matti Makkosen kanssa.

– Purjehtiminen ei ole kallis harrastus,
kun osaa järjestää asian oikein,
isä sanoi tyytyväisenä.

Selkokirjoja

  • Onnettomat kotityöt
    Itsevarma Matti kuvittelee, että kotityöt ovat helppoja. Mutta kun Matti yrittää huolehtia kodista yksin, ...
  • Faaraoiden Egypti selkokielellä
    Faaraoiden Egypti selkokielellä on helppolukuinen tietokirja muinaisen Egyptin kiehtovasta historiasta. ...
  • Bambi
    Bambi on nuori kauris, joka opettelee elämää suuressa metsässä. Äiti opettaa Bambille kauriiden tapoja. ...
  • Kaislikossa suhiseeKaislikossa suhisee
    Pieni maamyyrä lähtee unohtumattomalle seikkailulle joen rantaan ja löytää monta uutta ystävää. Kenneth ...
  • Tuhkimo ja muita selkosatuja
    Tuhkimo ja muita selkosatuja on valloittava valikoima kuuluisia satuja selkokielellä. Noita sulkee Tähkäpään ...
  • Ristiaallokko
    Ristiaallokko on jatko-osa Pauliina Isomäen selkokirjoille Kovan tuulen varoitus ja Keula kohti Tukholmaa. ...
  • Valon pilkahduksia
    Valon pilkahduksia -kirja on uusi, selkokielinen novellikokoelma. Teos sisältää aikuisille tarkoitettuja ...

Haku

©2026 Oppian | WordPress Theme by Superb WordPress Themes