Kadonnut koululuokka saa telepaattisen yhteyden äidinkielen opettajaan, tavis kohtaa yökerhossa goottitytön ja suojelusenkeli vie Pertin hautausmaalle. Tomi Sonsterin uusin kirja on novellikokoelma, jonka tarinat nivoo yhteen kehyskertomus.
ISBN: 978-951-877-867-0
Osta kirja: Adlibris
Ote kirjasta:
Kuvataiteilija Eric Michaelsonin taulut eivät käyneet kaupaksi. Yksikään kuraattori ei edes huolinut niitä galleriaansa. Hän maalasi kankaalle esimerkiksi naisen, joka otti aurinkoa. Kun hän esitteli teosta museon eteisessä ja kääntyi siihen selin, taulussa olikin ruumishuoneella makaava vainaja, joka yritti puraista atomipommin räjähdystä. Kuraattorit eivät pitäneet synkistä tauluista. Jos he olisivat sellaisen kanssa samassa huoneessa, he varmaan menisivät ylimpään kerrokseen ja hyppäisivät ikkunasta. Ericistä tuntui, että muilta taiteilijoilta huolittiin surullisia ja arveluttavia aiheita sisältäviä teoksia gallerioihin. Esimerkiksi John Pepperin maalaus, jossa presidentti rakasteli kuollutta avaruusolentoa, oli laitettu kunniapaikalle kaupungin suosituimmassa taidenäyttelyssä.
Eric istui työhuoneessaan. Hän oli juuri saanut hylkäyksen Luxus-galleriasta. Asiakirjan oli allekirjoittanut Anselm Hotakainen. Kuolisipa tuo Hotakainen, Eric ajatteli. Hän ajatteli Anselmia hukuttautumassa kylpyammeeseen. Hän ei päästänyt näystä irti. Se oli ainoa keino selvitä pettymyksestä. Visiossa kuraattori yritti nousta pintaan, mutta suomuiset kädet vetivät hänet järven syvyyksiin. Eric kävi äkkiä väsyneeksi. Hän nukahti. Kumma, että sain noin helposti unen päästä kiinni, Eric ajatteli aamulla, luulin etten nukkuisi koko yönä, että miettisin vain epäonnistumistani.
Kun Eric laittoi suodatinpussia kahvinkeittimeen, hänen kännykkänsä soi.
”Oletko kuullut uutisia?” kysyi soittaja, Ericin ainoa taiteilijaystävä Rennie Colorado. ”Anselm Hotakainen on kuollut.”
Ja tottahan se oli. Lehdissä luki, että Anselm oli löydetty keskeltä katua menehtyneenä sairauskohtaukseen – tai tarkemmin sanottuna hän oli tukehtunut omaan kieleensä.